Vakka-Yrtti Ky - Kotimaiset yrtit, mausteet ja vihannekset tukkuun, ravintolaan ja lahjaksi
Vakka-Yrtin kotimaiset tuoreyrtit, yrttimausteet ja
vihannekset tukkuun, ravintolaan tai liikelahjaksi


Yritys

Kun agrologi ja puutarhuri Maarit Virta lähti Taivassalossa sijaitsevalta Onnikmaan kotitilaltaan parikymmentä vuotta sitten, hän ei kuvitellut palaavansa, paitsi vanhempiaan tapaamaan.

Suuren maailman työrupeama Amerikkaa myöten antoi kuitenkin uutta näkemystä ja kokemusta. Kotitila alkoi taas kiinnostaa ja sukupolvenvaihdos tehtiin vuosituhannen alussa.


Tilliä, yrttejä ja kuorittuja vihanneksia

Nykyisin Vakka-Yrtin pelloista kolme hehtaaria on varattu tillille ja kruunutillille. Lisäksi tilalla viljellään basilikaa, lehtikorianteria, ruohosipulia, villirucolaa ja muita tuoremausteyrttejä. Itse kehitettyjä yrttimausteita, kuten graavikalan yrttisuolaa sekä pasta- ja wokkiyrttiä, on saatavilla erikokoisina pakkauksina, myös liikelahjaksi sopivana settinä. Kuoritut vihannekset muodostavat tärkeän ympärivuotisen tuoteryhmän.

Vakka-Yrtin toiminta perustuu ekologisesti kestäviin menetelmiin. Pellot ovat vuoroviljelyssä ja valtaosa yrttien korjuutyöstä tehdään käsin. Tillien kylvämiseen käytetään traktoriin kytkettyä sokerijuurikkaan kylvökonetta. "Vähän pitää olla äijämeininkiäkin", naurahtaa Maarit Virta, joka harrastaa vapaa-ajallaan myös moottoripyöräilyä.


Korkea laatu, luotettavuus, joustavuus

Vakka-Yrtin Maarit Virta ja MTV3:n Saaristoruokaa-ohjelman kokki Harri Syrjänen sarjan Taivassalon yrtit -jaksossa (kuvaote: MTV Katsomo)Pieni koko tuo yritykselle joustavuutta. Asiakkaiden tarpeisiin voidaan reagoida nopeasti, samoin uusia ideoita kehitellään jatkuvasti.

Korkea laatu ja toimitusvarmuutena ilmenevä luotettavuus ovat yrityksen keskeisimpiä arvoja. Taivassalon tilalta lähtee kuorma yrttejä ja juureksia tukkuliikkeisiin kerran päivässä, kuusi kertaa viikossa.


❮ MTV3:n suositun Saaristoruokaa-kesäsarjan kokki Harri Syrjänen haki Maarit Virralta tuoreita yrttejä ohjelman 2.6.2015 esitetyssä jaksossa. Ohjelma ei ole enää netissä, mutta yrttinen resepti on.

Tekstin lähteenä on käytetty Leena Huittisen Uudenkaupungin Sanomien Summeri-liitteen artikkelia. Saaristoruokaa-kuvaote on MTV Katsomosta.

Puhtaasti kotimainen
Vakka-Yrtti Ky
Onnikmaantie 96
23310 TAIVASSALO

050 5697 061

Kaikki yhteystiedot »
Cultivating Good Life